Forsport – Rakkaudesta lajiin

Postitettu 08.12.2016

Toni Forsblom päätti vajaa vuosi sitten laittaa itsensä kuntoon. Puhelin käteen, soitto Bull Mentulalle ja töitä niin paljon kuin tavoite vaatii. No, nyt on mies kunnossa.
Samalla tarmolla Forsblom on saanut monta pyörää pyörimään.

Forsportin liiketila on avara ja valoisa. Polkupyöriä löytyy joka lähtöön ja urheiluvarusteita moneen lajiin. Yksi suuri seinä on kokonaan Suomen tunnetuimpien jääkiekkoilijoiden pelipaidoilla paneloitu. Toiselta puolelta myymälää löytyvät paikallisten urheiluseurojen asusteet.

– Polkupyörät ja niiden huolto ovat edelleen liiketoiminnan ydin. Loppuvuoden aikana tehdään tuloksen kannalta tärkeimmät päätökset, kun ostamme tulevan mallistot sisään. Onhan siinä oma haasteensa, kun pitäisi tietää minkälaisen polkupyörän yhdeksänvuotias tyttö ensi kesäksi haluaa, hymyilee Toni Forsblom.

Aina ei voi varmasti etukäteen asioita tietää, mutta silti voi onnistua. Forsblom on eläväinen esimerkki siitä, että tekevä ja tahtova saa pyörät liikkeelle.

– Kun aloitin yrittäjänä, minulla ei ollut hajuakaan asiasta. Paperit muovikassissa kerran kuussa kirjanpitäjälle ja töitä tekemään oli kokeneen yrittäjän antama neuvo. Ja kaikki rahoitusvaihtoehdot oli luonnollisesti tyrmätty, muistelee Forsblom.

Lopetan tai laajennan

Näistä lähtökohdista 17 vuotta sitten syntyi kuitenkin yrityskauppa. Forsblom osti VG Varaosa Oy:n ja aloitti polkupyörien myynnin 80 neliön kivijalkaliikkeessä lähellä Naantalin keskustaa. Nuori mies opiskeli kirjastossa taloushallinnon perusteita eikä ottanut kirjanpidossa käyttöön muovipussia. Töitä sen sijaan tuli tehtyä.

– Ensimmäisen vuodet painoin yötä päivää yksin enkä edes muista niistä ajoista juuri mitään. Pikkuhiljaa homma kuitenkin eteni, sain palkattua toisen tekijän ja kauppa kantoi.

– Vuonna 2008 olin joko tai -tilanteen edessä. Kysymys oli iso ja yksinkertainen, joko lopetan tai laajennan.

Hirvitys ja helpotus

Samoihin aikoihin Naantalissa käynnistyi rakennushanke, jonka loppukäyttäjää arvuuteltiin pitkään. Osoitteessa Juoksijantie 1 oli valmisteilla jotain hieman suurempaa.

– Olin hissukseni asiasta, kun tutut kyselivät työmaasta. Samaan aikaan sisälläni jylläsi ja hirvitti, kun seinät alkoivat nousta ja mittakaava konkretisoitua.

Kysyjiä riitti, sillä ulospäinsuuntautunut ja verkostoinut yrittäjä on Naantalin kaupunginvaltuuston jäsen, vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja ja teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja. Kolmen lapsen isä ja aktiiviliikkuja on myös erottamaton osa paikallista urheilutoimintaa, joten juttua riittää joka kentällä ja katsomossa.

Vastaus kysyjille valkeni viimeistään toukokuussa 2009.

– Taas mentiin yötä päivää, nyt uuden yhtiökumppanini Mikko Larkamaan kanssa. Tunne oli kyllä hieno ja helpottunut, kun ihmisiä ilmaantui avajaisiin paljon ja Naantalin ulkopuoleltakin, Forsblom kuvailee.

Myymälän lisäksi tiloissa toimii huolto. Polkupyörät, pienkoneet, mopoautot saavat asianosaavissa käsissä lisää käyttöikää. Forsportista asiakas lähtee polkupyörät käyttäjälleen asennettuina ja luistimet terässä.

– Siitä on aina lähdetty, että asiakas ei koskaan poistu meiltä huonolla mielellä. Valikoimaa on paljon, ja jokainen tapaus on omanlaisensa. Me pyrimme myymään juuri sen mitä asiakas tarvitsee. Hyvä huolto- ja korjauspalvelu on oleellinen osa palveluketjua.

Hyvä huuto kuuluu kauas

Yritys ja yrittäjä ovat nyt oikein hyvässä kunnossa, mutta tekemistä Forsblomilla riittää. Hän on niitä ihmisiä, joka sekä puhuu että tekee. Erityinen kipinä silmissä syttyy, kun keskustelu kääntyy lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

– Kilpaurheilu on oma ja arvokas asia, mutta tärkeintä olisi sen rinnalla varmistaa mahdollisimman monipuolinen harrastustoiminta. Liikuntaa, musiikkia, mitä vain, kunhan kaikilla olisi mahdollisuus nimenomaan harrastaa, Forsblom sanoo.

Aiheesta on paljon puhuttu ja kierroksia tuntuu tulevan koko ajan lisää. Tavoilleen uskollisena Forsblom päätti puheiden jatkoksi toimia. Soittoa Bull Mentulalle ei nyt tarvittu, mutta monta muuta puhelua kylläkin. Pikavauhdilla järjestyi hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tavoitteena oli kerätä 1 500 euroa paikallisten seurojen harrastustoiminnan tukemiseen.

– Pyysin seuroilta ajatuksia siitä, miten he käyttäisivät lisärahan tätä tarkoitusta varten. Lahjoittajilta pyysin myytävää. Molempiin kyselyihin vastattiin uskomattoman hienosti, ja rahaa kertyi lopulta noin 10 000 euroa, kertoo Forsblom selvästi ylpeänä ja näyttää nippua kirjekuoria.

– Tuotto on näihin käteisenä jaettu. On aika mukavaa lähteä toimittamaan posti perille.

Teksti: Mikko Grönman
Valokuvat: Esko Keski-Oja