Brighthouse Intelligence Oy - Alan osaajat ykköskyydissä toista kertaa

Postitettu 18.06.2018

Mobiilista Marineen

Marinoitua teknologiaa ja maailman ensimmäisenä: harvoin tarjolla, mutta hyvin kysyttyä. Tältä pohjalta syntyi yritys nimeltä Brighthouse Intelligence.

Turkuun on keskittynyt maailman ykkösosaamista. Sama tapahtui aikanaan Salossa. Asiat liittyvät vahvasti toisiinsa, vaikka lopputuotteen kokoluokka sekä käyttötarkoitus ovat skaalautuneet matkapuhelimista autonomisiin valtamerilaivoihin. Loikka on sulava, kun osaa ”käyttöliittymän”.

Näitä osaajia Suomesta löytyi, kun Nokia ja hetki myöhemmin Microsoft järjestelivät toimintojaan. Smart Salo ja useat töitä vaille jääneet huippuosaajat eivät jäänet huomaamatta. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat hienolla tavalla, kun Brighthouse Intelligence perustetiin.

− Olemme hyvin epätavallinen start up -yritys siinä mielessä, että globaali huippuyritys haki osaamista ja tekijöitä Nokian ja Microsoftin jäljiltä vuonna 2015. Neljä meistä valikoitu Rolls-Roycen strategiseksi kumppaniksi, mikä antoi heti lähtöön töitä sekä vahvan selkänojan kehittää ja kasvattaa yritystä, toimitusjohtaja Markku Sahlström avaa.

Kännykkä ja kauppalaiva

Autonominen meriliikenne on avainsana ja isoa asia maailmalla. Rolls-Royce on alan johtavia tekijöitä tulevaisuuden ratkaisuissa, ja Turkuun on kaikista maailman mahdollisuuksista valikoitunut yksikkö, joka vie kehitystä aallonharjalla.

− Onhan se upea mahdollisuus olla tavallaan toista kertaa elämässään tilanteessa, jossa ammatillinen osaaminen tähtää world´s first -asemaan. Minä ja kollegat olemme kokeneet tämän matkapuhelinbisneksessä, ja nyt marinoimme kaiken osaamisemme ollaksemme toista kertaa kyydissä, Sahlström hymyilee.

Digitaalisuus, teknologinen kehitys, tekoäly ja tietoturvallisuus yhdistävät kännykän ja laivan. Nokian tarina tuotti Suomeen maailman parhaita osaajia langattoman tietoliikenteen sekä tietoturvallisuuden osalta. Matkapuhelin ei ole valtamerilaiva, mutta samat haasteet ovat pöydässä.

− Mittakaava on eri, mutta tavallaan maailma aivan sama kuin meidän edellisissä tehtävissä. Vuonna 2016 lähdettiin heti alkuun yhdeksän huippuosaajan voimin viemään asioita eteenpäin kiinteässä yhteistyössä Rolls-Roycen kanssa.

Arkkitehtuuri, softa ja rauta

Nokialaiset marinoituivat nopeasti, ja yritys on kasvanut. Ydinbisnes on suunnitella erilaiset arkkitehtuurit, tuottaa softa ja koota rautaympäristö eli konkreettiset kappaleet muun muassa aluksen tarpeeseen havainnoida ja kerätä tietoa ympäristöstään, välittää informaatio maihin ohjauskeskuksiin sekä lopuksi turvata koko tietoliikenneketju.

Tänään yrityksessä työskentelee 19 ihmistä vakituisesti, joista ainoastaan yhdellä ei ole Nokia-taustaa! Lisäksi joukossamme vaikuttaa viisi loppu- ja kolme kesätyöntekijää.

−Hieno startti todellakin. Ja osaavia ihmisiä löytyi entisistä työtovereista sekä yli 20 vuoden aikana Nokialla rakentuneista verkostoista. Osaaminen ja innostus teknologiaan yhdistettynä asiakkaan visioihin on hieno mahdollisuus avata uusia latuja, kuvailee Sahlström.

Jatkossa sekä työntekijöitä että opiskelijoita tulee varmasti hyvinkin eri pohjalta, koska erityyppistä osaamista tarvitaan yrityksen kasvaessa. Nokia joka tapauksessa periytti osaamisen, joka on toiminut globaalilla tasolla ja toimii edelleen.

− Hienointa asia on se tosiasia, että autonomista meriliikennettä kehitetään juuri Suomessa ja Turussa. Noste on kova, ja me olemme siinä erittäin mieluusti mukana, Markku Sahlström tiivistää.

Sebastian Bröckl tarkastelee tavanomaista tuhdimpaa dronea.

 

Teksti: Mikko Grönman
Valokuvat: Esko Keski-Oja